Kääntäjän hiljainen läsnäolo tekstin rivien välissä
Hyvä suomennos sisältää paradoksin. Lukija saa usein parhaimmillaan vaikutelman, että teos on kirjoitettu alun perin suomeksi, vaikka jokainen virke on syntynyt toisen kielen, kulttuurin ja kirjallisen tradition piirissä. Juuri tämä sujuvuus tekee suomentajan työstä helposti näkymätöntä. Lukija huomaa lauseen rytmin, henkilöhahmon äänen ja kertomuksen tunnelman, mutta ei välttämättä sitä valtavaa määrää valintoja, joiden ansiosta teksti vaikuttaa luonnolliselta.
Suomentaminen ei ole sanakirjatyötä, jossa yksi sana korvataan toisella. Se on kulttuurista, esteettistä ja rakenteellista tulkintaa. Suomentaja joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan alkutekstin äänen ja suomen kielen oman luontevuuden välillä. Kaunokirjallisuudessa tehtävänä ei ole siirtää ainoastaan juonta tai tiedollista sisältöä, vaan myös puheen sävy, hiljaisuudet, huumori, sosiaaliset suhteet ja tekstin rytminen liike. Kuten suomentaminen on ajatusten välittämistä käsittelevässä asiantuntijajutussa korostetaan, olennaista on teoksen kokonaisvaltainen ja intuitiivinen ymmärtäminen ennen yksittäisten lauseiden ratkaisemista.
Kulttuurisidonnaiset ilmaisut ja reaalioiden uudelleensanoittaminen
Reaaliat ovat sanoja ja ilmauksia, jotka viittaavat tietyn kulttuurin konkreettisiin ilmiöihin. Niitä voivat olla ruoat, vaatetuksen osat, juhlapäivät, virkanimikkeet, uskonnolliset käsitteet, sukulaisuussuhteet tai arkiset tavat, joille ei löydy toisesta kielestä täydellistä vastinetta. Ongelma ei yleensä ole se, ettei suomesta löytyisi mitään samankaltaista sanaa, vaan se, että näennäinen vastine voi ohjata lukijan väärään mielikuvaan.
Esimerkiksi sukulaisuustermit paljastavat, miten eri tavoin kielet jäsentävät sosiaalista maailmaa. Suomessa sana täti voi tarkoittaa useita erilaisia suhteita, mutta inarinsaamessa vastaavat termit erottelevat muun muassa äidin nuoremman sisaren, äidin vanhemman sisaren ja isän sisaren. Tällainen esimerkki osoittaa, ettei käännös ole pelkkää sanaston vaihtamista. Kääntäjän on ensin selvitettävä, mikä suhde, asema tai toimintatapa alkutekstissä on kyseessä. Samanlainen haaste syntyy silloin, kun vaatteelle, ruoalle tai kulkuvälineelle ei ole suomenkielisessä kulttuurissa täsmällistä vastinetta.
Keskeinen ratkaisu liittyy kotoistamisen ja vieraannuttamisen väliseen jännitteeseen. Kotoistamisessa vieras ilmiö muotoillaan lukijalle tutumpaan asuun. Vieraannuttamisessa vieraus säilytetään ja lukijaa pyydetään hyväksymään, ettei kaikkea tarvitse muuttaa ennestään tutuksi. Tana Oshima on korostanut, että kulttuurierojen liiallinen sovittaminen vastaanottavan kulttuurin odotuksiin voi johtaa pelkistämiseen, stereotypioihin ja eksoottistamiseen. Siksi selkein ratkaisu ei aina ole kulttuurinen vastine, vaan joskus alkuperäisen termin säilyttäminen ja sen merkityksen avaaminen asiayhteydessä. Kulttuurisidonnaisten ilmiöiden kääntämisestä ja kielen vivahteista voi lukea lisää alan asiantuntijoiden analyyseista.
- Säilytä vieras termi, kun sen vieraus on teoksen merkityksen kannalta olennainen.
- Käytä selittävää ilmausta, jos lukija tarvitsee tiedon ymmärtääkseen tilanteen.
- Valitse suomalainen vastine harkiten, sillä tuttu sana voi tuoda mukanaan väärän historiallisen tai sosiaalisen mielikuvan.
- Arvioi ratkaisu kertomuksen näkökulmasta: mitä henkilöhahmo tietää, mitä hän jättää sanomatta ja mitä lukijan on tarkoitus oivaltaa?
Suomen kielen rytmi ja ilmaisulliset mahdollisuudet
Suomen kieli antaa suomentajalle huomattavan määrän keinoja rakentaa rytmiä ja sävyjä. Taivutus, sanajärjestys, johtimet ja verbien tarkat merkityserot mahdollistavat tiiviin ilmaisun ilman, että jokaista ajatusta täytyy avata erillisillä apuverbeillä tai prepositiorakenteilla. Suomen lause voi olla lyhyt, painava ja liikkeeltään tarkka, mutta se voi myös venyä kerroksiseksi, jos kertojan ääni sitä edellyttää.
Erityisen tärkeitä ovat kuvailevat verbit ja johdokset. Verbit kuten hiipiä, laahustaa, horjahtaa, muljahtaa ja värähtää sisältävät usein enemmän kuin pelkän toiminnan. Ne ilmaisevat samalla nopeutta, asentoa, tunnetta tai tapahtuman yllättävyyttä. Käännöksessä englannin tai ranskan yleisluontoinen ilmaus voidaan joutua purkamaan ja rakentamaan uudelleen suomen kielen omilla välineillä. Tällöin tavoitteena ei ole rakenteen jäljittely, vaan tekstin toiminnallisen vaikutuksen säilyttäminen.
Rakenteen tasolla suomentaja joutuu ratkaisemaan, mikä alkutekstin elementti kantaa painoa. Onko tärkeintä virkkeen visuaalinen kuva, kertojan hengitys, henkilön epäröinti vai lauseen lopussa oleva paljastus? Alla oleva taulukko havainnollistaa, miten sama sisältö voi siirtyä suomeen eri tavoin sen mukaan, mitä vaikutusta korostetaan.
| Alkuperäinen rakenne | Mahdollinen suomennos | Korostuva vaikutus |
|---|---|---|
| She walked slowly through the rain. | Hän kulki verkalleen sateen halki. | Rytmi ja rauhallinen eteneminen |
| He suddenly turned away. | Hän kääntyi äkisti pois. | Toiminnan nopeus |
| The wind moved the branches. | Tuuli heilautti oksia. | Liikkeen hetkellisyys ja voima |
| She was unable to speak. | Sanat eivät nousseet hänen suustaan. | Kokemuksellinen ja kuvallinen ilmaisu |
Sanaleikkien ja monikerroksisen huumorin pelastaminen
Sanaleikki perustuu usein kahden tai useamman merkityksen samanaikaiseen läsnäoloon. Se voi rakentua äänneasusta, homonymiasta, riimistä, idiomista tai siitä, että henkilöhahmo ymmärtää sanan tarkoituksella väärin. Suora käännös menettää tällöin usein juuri sen ominaisuuden, joka tekee ilmauksesta hauskan tai oivaltavan. Jos kääntäjä siirtää vain sanat, jäljelle saattaa jäädä kieliopillisesti moitteeton mutta taiteellisesti tyhjä lause.
Kääntäjän kognitiivinen luovuus näkyy siinä, että sanaleikin tehtävä erotetaan sen alkuperäisestä muodosta. Huumorin tarkoitus voi olla paljastaa henkilöhahmon lapsellisuus, rikkoa jännitettä, vihjata seksuaalisuuteen tai osoittaa kahden ihmisen erilaista maailmankuvaa. Suomenkielinen ratkaisu saa olla muodollisesti erilainen, jos se tuottaa lukijalle vastaavan kokemuksen. Samalla on varottava lisäämästä tekstiin sellaista nokkeluutta, jota alkuteoksessa ei ole. Kääntäjän tehtävä on rakentaa funktionaalinen vastine, ei esitellä omaa sanankäyttöään.
- Tunnista sanaleikin rakenne. Selvitä, perustuuko vaikutus ääneen, kaksimerkityksisyyteen, idiomiin, kielioppiin vai henkilöhahmon väärinymmärrykseen.
- Määritä sen tehtävä kohtauksessa. Kysy, naurattaako ilmaus, luonnehtiiko se puhujaa, paljastaako se tietoa vai muuttaako se kohtauksen tunnelmaa.
- Listaa suomen kielen mahdollisuudet. Etsi sanoja, joilla on useita merkityksiä, samankaltainen rytmi tai tilanteeseen sopiva äänellinen yhteys.
- Testaa ratkaisu ääneen. Huumori ja sanaleikki ovat usein rytmisiä ilmiöitä. Silmällä toimiva ilmaus voi kuulostaa kömpelöltä puhuttuna.
- Vertaa vaikutusta, älä sanoja. Lopullinen kysymys kuuluu, saako suomenkielinen lukija kohtauksesta olennaisesti saman tiedon, tunteen ja yllätyksen.
Kääntäjän ääni ja eettinen vastuu alkuteoksen hengestä
Suomentajalla on aina ääni, vaikka hänen tavoitteensa olisi tehdä oma läsnäolonsa mahdollisimman huomaamattomaksi. Sanavalinnat, rytmi, lauserakenteet ja murteen käsittely vaikuttavat siihen, millaisena kirjailijan tyyli suomalaiselle lukijalle näyttäytyy. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suomentaja saisi käyttää teosta oman ilmaisunsa alustana. Ammattieettisesti keskeistä on säilyttää alkuteoksen jännitteet, epätasaisuudet ja tarkoitukselliset vieraat piirteet myös silloin, kun niiden ratkaiseminen vaatii paljon luovaa työtä.
Laatua tukee myös ammatillinen yhteisö. Kirjallisuuden kääntäjien jaostossa on yli 350 jäsentä, ja sen toimintaan kuuluu kokemusten jakamista, koulutusta, keskustelua työehdoista sekä kirjallisuuden kääntäjien edunvalvontaa. Yhteisö on tärkeä, koska työ on usein yksinäistä ja ongelmat voivat olla hyvin erityisiä. Lukijan kannalta on hyödyllistä ymmärtää myös seuraavat näkökulmat:
- Suomennos on itsenäinen taideteos, mutta se on vastuussa toiselle teokselle.
- Kääntäjän ratkaisut vaikuttavat siihen, miten vieras kulttuuri ja kirjailijan tyyli vastaanotetaan.
- Kääntäjän nimi kuuluu näkyä teoksen yhteydessä, sillä lukija kohtaa kirjailijan tekstin tämän työn kautta.
- Käännöstä voi lukea myös tulkintana, ei vain alkuteoksen neutraalina kopiona.
Opi katsomaan suomennetun lauseen taakse
Suomentajan työ ylläpitää samanaikaisesti suomen kielen elinvoimaa ja kulttuurista vuoropuhelua. Jokainen onnistunut suomennos tuo kieleen uusia rytmejä, vertauskuvia, kertomisen tapoja ja näkökulmia. Samalla se muistuttaa, ettei mikään kieli ole suljettu järjestelmä. Suomen ilmaisu laajenee, kun se joutuu kohtaamaan vieraita rakenteita ja löytämään niille omat, toimivat muotonsa.
Lukijalle tietoinen lukutapa avaa käännöskirjallisuuteen uuden syvyystason. Kun huomio kiinnittyy sanavalintaan, rytmiin, kulttuuriseen viittaukseen tai siihen, mitä käännös on jättänyt vieraaksi, teksti alkaa näyttäytyä kahden kielen välisenä taiteellisena dialogina. Seuraavan kerran suomennosta lukiessa kannattaa pysähtyä yhden erityisen onnistuneen lauseen äärelle ja kysyä, mitä kaikkea sen luontevuuden taakse kätkeytyy. Näkyväksi tulee työ, joka ei peitä alkuteosta alleen, vaan antaa sen hengittää suomeksi.