Tarun synty – Sormusten herran kirjoittaminen

Taru sormusten herrasta (eng. Lord of the Rings) on eeppinen fantasiatarina, joka on yksi maailman luetuimmista kirjoista. Sen on kirjoittanut John Ronald Reuel Tolkien, ja kirjaa on painettu arviolta yli 150 miljoonaa kappaletta. Sitä enemmän on myyty kaunokirjallisista teoksista vain Miguel de Cervantesin Don Quijotea ja Charles Dickensin Kaksi kaupunkia –romaania. Tässä jutussa käymme läpi muutamia Sormusten herran kirjoittamisen vaiheita.

Juonitiivistelmä

Pääpaholainen Taru sormusten herrassa on Sauron, johon kirjan nimikin viittaa. Sauron pyrkii saamaan Keskimaan hallintaansa takomansa sormuksen avulla. Hän on kuitenkin menettänyt sormuksen tätä kirjaa edeltävässä tarinassa, ja se on päätynyt hobitti Bilbo Bagginsin haltuun. Kirjan alussa muodostetaan saattue tuhoamaan mahtisormusta, ja tämän tehtävän ympärille rakentuu kirjan lopun juoni.

Hobitin jatko-osa

Taru sormusten herrasta piti olla alun perin jatko-osa kirjalle nimeltä Hobitti, joka on tarina siitä, miten Bilbo Baggins saa sormuksen haltuunsa. Vuonna 1937 julkaistu Hobitti oli hyvin suosittu kirja, ja Tolkienin kustantajat halusivat hänen kirjoittavan lisää hobiteista. Niin hän päätyi jatkamaan Tarua sormusten herrasta muiden keskeneräisten töidensä kustannuksella. Kirjan kirjoittaminen oli hyvin hidasta, ja kesti peräti 12 vuotta.

Kirjoittamisen vaiheet

Hobitin asettamista raameista huolimatta Tolkien joutui kokeilemaan montaa erilaista juonta, ennen kuin keksi lopullisen, Sauroniin ja sormukseen pohjautuvan juonen. Osa kirjasta onkin itse asiassa kirjoitettu ennen kuin Tolkien oli keksinyt lopullista juonta, mukaan lukien aivan ensimmäinen kappale. Alun perin kirjan juoni pyöri lähinnä Bilbon ympärillä, ja yksi vaihtoehto oli, että se olisi vain uusintatarina Hobitin aarteenetsintämatkasta. Tolkien kuitenkin tuli sille kannalle, että sormuksen voimat ovat mielenkiintoisempi aihe, ja nosti sen tarinan keskiöön.

Kirjan kirjoittamisen aikaan Tolkien toimi professorina Oxfordissa, ja hänen akateemiset velvoitteensa hidastivat kirjoitustyötä. Tolkien piti myös yhden välivuoden kirjoittamisesta, ja aloitti sen uudestaan, kun hänen poikansa joutui palvelukseen Etelä-Afrikkaan, voidakseen lähettää tälle luettavaksi kirjan valmiita kappaleita. Alkuperäinen käsikirjoitus valmistui vuonna 1949 ja sisälsi 9250 sivua. Lopulta kirja julkaistiin kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1955, jolloin Tolkien oli 63-vuotias.

Vaikutteet

Yksi Tarun sormusten herrasta erityispiirteistä on tarinan rikas kielellinen ympäristö. Kirja käsittää useita Tolkienin sitä varten itse kehittämiä kieliä, kuten haltiakieli ja paholaisten käyttämä musta kieli. Myös hobiteilla ja monilla kirjan kansoilla on omat kielensä, jotka ovat keränneet myöhemmin innokkaita harrastajia. Näitä harrastajia ja muita mukavia tyyppejä voit tavata vaikkapa Casinohuoneen Live Casinossa.

Kirjan ympäristö on saanut paljon vaikutteita Tolkien lapsuuden maisemista Birminghamista. Toinen huomattava alue tällä saralla on Edgbastonin lähiseudut. Tolkienin kertoessa Rautapihan muuttamisesta tehtaaksi, näkyy tarinasta selvästi merkkejä Englannin teollisesta vallankumouksesta. Kirjan päähenkilön, Frodo Bagginsin, käyttäytymisen on myös sanottu heijastelevan post-traumaattista oireyhtymää. Tämän uskotaan olevan peruja Tolkienin kokemuksista ensimmäisestä maailmansodasta.